maanantai 1. maaliskuuta 2010
Reikiä pahviin..
Ja kauniita reikiä tuleekin. Investoin tähän boordilävistäjään ja se kyllä kannatti. Tekisi mieli ostaa muitakin samankaltaisia askartelujuttuja, mutta kylläpä tälläkin pääsee hyvin alkuun. Ystävät ja tutut voi olla varmoja, että tämän koneen tuotoksia tulee olemaan tästä lähin aina joulukortista synttärikortteihin :)
lauantai 27. helmikuuta 2010
Kevättä kohti!
Nämä syntyivät Olympialaisia katsellessa muutama ilta takaperin. Piti keksiä jotain pientä tekemistä, joka varmasti valmistuu saman illan aikana. Lankoina jotain jämäkeriä, mm. Novitan Cocos. Oranssi-musta panta sopii täydellisesti muutaman euron kirpparilöytö laukkuun.
Yksi isompi neuletyö on kesken, mutta siitä sitten myöhemmin lisää. Lähiaikoina tulossa myös kuvia uudesta kodistani :)
torstai 25. helmikuuta 2010
Turhautuminen
Töissä TODELLA pitkää päivää, hoitamattomia asioita, ero, puolivalmis muutto, auton kolarointi.. nyt ei hyvin mene! Ja kaikista pahinta tietenkin on, että käsitöiden teko on yllättäenkin jäänyt vähiin :( Jotain pientä on valmistunut, mutta tottakai muistikorttikin onnistuu temppuilemaan, joten kuvista voi vain haaveilla. Nyt turhauttaa ja pahasti.
Huomenna lähden töiden jälkeen piipahtamaan yöelämässä ja lauantaina tartun toimeen ja alan hoitamaan asioita. Jospa tänne ensi viikolla ilmestyisi jokunen uusi kuvakin.
Huomenna lähden töiden jälkeen piipahtamaan yöelämässä ja lauantaina tartun toimeen ja alan hoitamaan asioita. Jospa tänne ensi viikolla ilmestyisi jokunen uusi kuvakin.
perjantai 5. helmikuuta 2010
Jotain valmista :)
Kiirettä pukkaa, mutta koskaan ei voi olla niin kiire, etteikö illalla ehtisi hetkeksi tarttua puikkoihin. Raskaan päivän jälkeen unikin tulee paremmin kun rentoutuu hetken käsitöiden parissa. Tällä kertaa rentouttajana oli kuitenkin koukku ja kevään uutuuslanka:
Lanka: Novitan Puro Batik
Malli: omasta päästä
Langan menekki: 100g (yksi kerä)
Langan väri on ihanan keväinen ja paksuus juuri sopiva hieman lämpimämmille kevätilmoille. Akryylilankaa ei kuitenkaan ollut maailman helpoin virkata varsinkaan kun käsiala on melko tiukkaa. Lanka ei juossut jouhevasti koukulla. Mutta voi olla, että täytyy virkata tai neuloa kevään aikana vielä toinenkin pipo tästä langasta herkullisten värien takia :)
tiistai 26. tammikuuta 2010
Sukkaa Pukkaa..
Sain viikonloppuna valmiiksi myös syksyllä kesken jääneet AloeVera Nallesta tehdyt luonnonvalkoiset sukat. Malli on muutama vuosi sitten ruutupaperin kulmalle kirjoitettu ja lankalaatikosta löytynyt. Jos jollain on tarkka nimi tiedossa, kuulisin sen mielelläni.
Olipa mukava huomata, että olin jo saanut muutaman lukijan blogilleni. Ensi viikonloppu menee muuttaessa, joten loppuviikolla voi täällä olla aika hiljaista. Uusi asuntoni on 1950-luvulla rakennetussa talossa, joten luvassa on kurkistus leveillä ikkunalaudoilla varustettuun tilaihmeeseeni kunhan saan jonkunlaista järjestystä siellä aikaiseksi.
perjantai 22. tammikuuta 2010
Minä ihan ite!
Tervetuloa blogiini! Ensimmäisessä postauksessa olisi varmaan hyvä kertoa itsestään ja blogin sisällöstä, joten olkaapa hyvät:
Olen 21-vuotias naisenalku Lapista. Olen harrastanut käsitöitä pienestä pitäen, mutta nyt innostus ja kokeilunhalu vaan kiihtyy kiihtymistään. Asustan pienessä yksiössä, käyn töissä ja harrastan käsitöiden lisäksi liikuntaa. Ensimmäiset käsityömuistot ovat sormivirkkaamalla tehty piiiiitkä "naru" ja äidin avustuksella ompelukoneella ommeltu pussi (josta olin muuten niin ylpeä, että säilytin siellä vain hienoimpia nukenvaatteitani :) ). Sittemmin on tullut opeteltua neulonta, virkkaus, vaateompelu ja askartelu. Opit on tullut äidiltä, koulun käsityötunneilta ja suurimmaksi osaksi "virheen kautta voittoon" -itseoppimalla.
Blogin päätin perustaa, jotta saan ajatukseni, ideani ja joskus jopa mahdolliset valmiit työt järjestykseen :) Olen jo useamman vuoden ajan kuvannut osan tekeleistäni, mutta tietokoneen valokuvakansion sijaan blogi tuntuu mukavammalta arkistointitavalta.
Ompelu ja neulonta ovat lähellä sydäntäni, mutta blogistani tulee löytymään varmasti myös muiden aihealueiden juttuja. Aika näyttää millaiseksi blogini muodostuu. Toivottavasti joku eksyy silloin tällöin lukemaan blogiani ja saa innostusta ja ideoita itselleen. Sehän tässä käsillä tekemisessä on pääasia :) Jos pistäydyt lukemassa blogiani, toivoisin, että jättäisit jonkimoisen puumerkin itsestäsi.
Rentouttavaa viikonloppua!
Ai niin, olen melkoinen lankahamsteri, vaikka yritän koko ajan tuhota lankavarastojani. Tänään marketissa seikkaillessani ohitin päättäväisesti jo yhden lankatarjouskorin, mutta näiden kohdalla sorruin. Sininen ja vihreä ovat rajoitettua "Martta"-erää ja pinkki nyt vaan sattui sopimaan niin sievästi nuihin kahteen muuhun. Voi olla, että tämä alle kympin satsi pääsee puikoille jo tänä iltana :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)